Hänellä oli kädessään pihdit, väriltään ruskeat, joissa oli jo hieman ajanhampaan aiheuttamia naarmuja ja ruostumisen merkkejäkin oli alkanut näkyä siellä täällä. Kumivahvikkeet kahvoissa olivat jo halkeilleet, eivätkä pihtien hampaatkaan enää järin terävät olleet. Pihdit olivat melko pitkät pihdeiksi, peräti 30 senttimetriä. Ostaessaan pihdit Ryynikkiä oli kiehtonut nimenomaan niiden koko, ja käteen otettaessa myös hieman niiden paino.
Halkeilevasta kumipäällysteestä huolimatta kahvat olivat tukevat ja niistä sai helposti hyvän ja vahvan otteen, tällainen on tärkeä ominaisuus pihdeille, etenkin jos niillä aikoi tehdä jotain johon tarvittiin runsaasti kääntövoimaa. Mitään tällaista Ryynikki ei kuitenkaan pihdeillä ollut koskaan aikonut tehdä. Itseasiassa Ryynikki ei ollut koskaan aikonut tehdä pihdeillä yhtään mitään, eikä myöskään koskaan ollut tehnyt niillä yhtään mitään. Ne olivat vain lojuneet pihavajan seinustalla naulassa vuosikaudet käyttämättöminä tähän saakka.
Ryynikki laski pihdit kädestään kuistin kaiteelle ja samaan aikaan metsässä kaikui kurjen laulu.
Yhtäkkiä herätyskello soi.
Ryynikki sammutti kellon ja ihmetteli samalla, että mitä helvettiä herätyskello teki kuistilla. Sisälle mennessään hän ajatteli "Eipä olisi uskonut naapurin Raimosta, että vielä sen vaimon jostain löytäisi. On se aika epeli!"
Kommentit