Annikki oli perinteiseen tapaansa aloittanut päivänsä teekupposella, johon hän yleensä ripautti hieman kanelia ja ehkäpä myös hunajaa. Sienet koristivat takapihan kukkapenkin reunaa, ja Annikki haisteli haltioituneena syysilman kirpeää tuoksua.

Silloin tapahtui jotain todella outoa. Nimittäin Hessu naapurista huusi: "Vasikka!" Annikki pelästyi. Oliko Hessun vasikalla joku hätänä? Oliko Hessulla vasikka? Kuka söi kaikki meidän banaanit? Onko mahdollista että vesisaatessa kastuu vähemmän jos ei juokse? Nämä kysymykset täyttivät Annikin mielen.

vasikka.jpg

Hessu saapui Annikin luo hengästyneenä. Yllään hänellä oli raidalliset shortsit ja kumisaappaat. Paidan virkaa toimitti pelkkä huivi, jonka hän oli sitonut vatsansa ympärille. Siinä oli kellertäviä kukkasia sinisellä pohjalla. Hessu oli saanut tuon huivin aikoinaan äitinsä serkulta, Meijulta, jolla oli paha tapa unohdella asioita. Kerrankin hän unohti Helsingin rautatieaseman WC:stä ottamansa paperin - jonka oli määrä toimia nenäliinana - silakkakojun reunalle. Oli siinä Meijulla ihmettelemistä kotimatkalla, kun ei löytänytkään nenäliinaa mistään. Voi Meiju parka!